Suosittelemme

Avainsanat

Jaa sisältö

Hiirikäsi on vaiva, jonka esiintyminen on yleistynyt runsaasti tietokoneiden, kännyköiden ja tablettien käytön lisääntymisen myötä.

Hiirikäsi kuvaa päätetyöläisten hiiren käytöstä johtuvaa käden ja ranteen ylirasitustilaa. Hiirikäden oireisiin kannattaa puuttua heti, jotta vaiva ei kroonistu. Pitkälle ehtinyt rasitus voi johtaa diagnosoitaviin sairauksiin, kuten jännetupen tulehdukseen, rannekanavan oireyhtymään tai tenniskyynärpäähän.

Suomessa tuki- ja liikuntaelinten sairaudet aiheuttavat työantajille vuosittain miljoonien eurojen sairauspäivärahakustannukset 35–64-vuotiailla työntekijöille. Iso osa kustannuksista syntyy erilaisten rannevaivojen tai niistä lähtöisin olevien sairauksien vuoksi.

– Rannevaivojen ennaltaehkäisy säästäisi työnantajille koituvia kustannuksia valtavia summia vuosittain, kertoo Joonas Ruuskanen Contour Designilta.

Rullahiiressä hiiren ohjailu tapahtuu näppäimistön edestä.

Hiirikädestä johtuvia sairauksia voitaisiin ehkäistä helposti panostamalla näppäimistön ja hiiren käytön ergonomiaan. Usein tietokone vaihtuu nopeammalla syklillä kuin työntekijän näppäimistö ja hiiri. Näihin olisi kuitenkin kiinnitettävä huomiota. Päätetyötä tekevä viettää suurimman osan työpäivästään käyttäen hiirtä ja näppäimistöä. Ruuskasen mukaan ranteelle tulevaa kuormitusta voidaan helpottaa muun muassa rullahiiren avulla.

– Rullahiiressä päätetyöläisen ei tarvitse kurkotella tai tarttua liian voimakkaalla otteella hiireen. Hiiren ohjailu tapahtuu näppäimistön edestä, jolloin koko kyynärvarsi saa levätä luonnollisemmassa asennossa ja ranteeseen kohdistuva kuormitus tasaantuu, ohjeistaa Ruuskanen.

Etsi tästä lähin Data Group-liikkeesi, ja tule testaamaan mikä hiiri tuntuu käteesi sopivimmalta.

Data Group 20.08.2018

Suosittelemme

Avainsanat

Jaa sisältö